Lähde matkalle vaikka yllätyksenä

Juksasin pojat liikenteeseen tänään. Vire oli aamusta kaikkea muuta kuin seikkailunhalunen. Löysät lahnat liikahtivat sohvalta kun lahjoin, luvaten yllätystä perillä. Tännforseniin päästyämme osoitin aidanpätkää ja sanoin, että katsokaapas, siinä se on!

Melkein tuli turpaan.

Jäätiin kuitenkin kuuntelemaan jotain kaukaista ääntä, huminaa melkein. Lähdimme kävelemään metsässä ohjattua polkua, ihmetellen matkalla metsätähtiä ja saniaisia. Pauhu koveni ja toinen pojista arvasi, että joki taitaa olla edessä. Ilmeet olivat jotain näkemisen arvoista, kun perille päästiin.

Mitään näin suurta ja mahtavaa eivät kumpikaan pojista olleet ennen nähneet. Kolme kameraa räpsi kuvia 35m korkeasta Tännforsenin vesiputouksesta, joka on ymmärrykseni mukaan Ruotsin korkein tai ainakin korkeimpia.

Siitäs saivat Armaat.

Monelta tasolta tutkittiin, mietittiin selviävätkö kalat tuosta elossa. Selviäisivätkö nämä uimamestarit tuosta hengissä? Vapaaehtoisia ei löytynyt, onneksi. Alimmalla tasanteella istuttiin kalliolle pillimehulle ja suklaalle. Mitä muita herkkuja sulla on mukana? No ei muita. Montako suklaalevyä sulla on mukana? No tämä yksi.

Eväät riitti.

– Siis mitä?! Pitääkö täältä kävellä ylöskin?