Matkailu avartaa

Tänään katsottiin lähelle ja kauas. Aamu-uinnin ja lunchin jälkeen ajoin pahaa-aavistamattomat pojat vuoren rinteille.

Suunnitelma toimi ja kaikki kävi lopulta niin nopeasti, ettei kumpikaan ehtinyt esittää vastalauseitaan ennen kuin oltiin jo hyvässä vauhdissa. Kahden hengen hissikeinu kantoi meidät kaikki ja siinä 20m korkeudella keikkuessa toinen pojista päätti, että nyt riitti – mä lähden nyt menee!

Käytin sitä kuuluisaa, jokaisen aikuisen back-up-plania:

Katso orava!

Päästiin keskustelemaan pelosta, rohkeudesta ja jännityksestä. Pojat olivat yhteen ääneen sitä mieltä, että jos olisi rohkea niin uskaltaisi vaikka kiivetä vaijereilla ja hypätä alas. Lopulta todettiin sen olevan oikeastaan aika tyhmää.

Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Rohkeus on sitä, että tekee vaikka pelottaa.

Silti päätös oli vakaa, alas tultaisiin kävellen vaikka siinä menisi koko yö.

Voitonriemu syntyi ylhäällä, kun vakaata maata oli taas jalkojen alla. – Koska mennään sillä toisella hissillä? Pääseekö sillä korkeammalle? Kyllä, juhannuksena mennään all-the-way jos pokka kestää sinne asti.

Eväät mussutettiin ylhäällä rinteessä, alamäkipyöräilijöitä ihastellessa. Kovia jätkiä – pyörät kainalossa hissillä ylös ja täysillä alas. Jos ei meillä olisi vielä apupyörät käytössä, saisi parkour-harrastus tästä alamäkiajosta kovan haastajan.

Lainalapsi on tässä vaiheessa jo päättänyt muuttaa isona tänne asumaan ja tulee muuten KYLLÄ alas pyörällä ja kovaa. Terveisiä vaan kotiin!

Hissillä takaisin kylille eikä ketään enää jännittänyt.